Säätiön ylläpitämälle Vapaaehtoiset pelastustoiminnassa -sivustolle tuotetaan asiantuntijavoimin käytännönläheistä, päivitettyä tietoa helppolukuisessa järjestyksessä. Sisällöt suunnataan seuraaville kohderyhmille: Tutustu sivustoon: www.vapaaehtoisetpelastustoiminnassa.fi. 1.1.2023
Uutiset
Logistiikan osaaja! Mukaan työhön toivotamme tervetulleiksi uransa alku- tai lopputaipaleella olevat motivoituneet osaajat. Tarvitsemme myös jatkuvasti uusia alan asiantuntijoita ja edelläkävijöitä mukaan kehittämään logistiikan alaa ja sen tuntemusta Suomessa osallistumalla Logistiikan Maailma -sivuston tiedon ylläpitoon ja kehittämiseen. Käytännönläheinen tietotaitonne on arvokasta ja haluamme tuoda sen jokaisen alasta kiinnostuneen saataville. Yhdessä […]
Säätiön yhteistyö eriasteisten oppilaitosten kuten ammattiopistojen, ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen kanssa on lisääntynyt merkittävästi. Vapaasti käytettävissä olevan, logistiikan perustietoa ylläpitävän Logistiikan Maailma -sivuston käyttö on kasvanut huomattavasti, ja sivustoa on kehitetty ja kehitetään edelleen sekä opettajien että yritysmaailman edustajien antamien kehitysehdotusten perusteella. Käytännön läheisten mainoksista vapaiden perustietojen tarve on kaikilla aloilla […]
Uutiset Meripelastajalehdessä 3/2018 + 2019 Reijo Rautauoma lahjoittaa helmikuussa 2019 valmistuvan PV3-sarjan ensimmäisen, Helsinkiin sijoitettavan pelastusveneen omavastuuosuuden. Alus nimettiin Laivanvarustajan toiveen mukaan, ja sen nimeksi tuli AISKO-kastettu-kummina Outi Vapaavuori. Alus ollut nyt käytössä heinäkuun alusta 2019 lähtien ja pelastustehtäviä on hoidettu jo yli 50 kertaa. Pääkaupunkiseutulaisena haluan kohdentaa tukeni tämän vilkkaan veneilyalueen […]
Länsi-Uudenmaan Pelastuskoirayhdistys ry järjesti elokuussa Pelastuskoiraliiton vuoden 2018 valtakunnallisen ryhmäkatselmuksen eli hälytysryhmien tasontarkastuksen. Reijo Rautauoman säätiö sr on mukana tukemassa tapahtumaa, joka kulkee nimellä ”Kartalla”. Länsi-Uudenmaan Pelastuskoirayhdistys ry on yhdistys, joka kouluttaa pelastuskoiria ohjaajineen erilaisiin pelastustehtäviin, pääasiassa henkilöetsintään. Kyse on päämäärätietoisesta vapaaehtoistoiminnasta, joka tähtää yhteiskunnan virallisten tahojen avustamiseen. Yhdistyksen toimialueena […]
Satavuotiaan Suomen kunniaksi järjestettävä Vesisankarit -kiertue starttasi Pudasjärveltä 13.1.2018. Kevään aikana jo yli 70 hallia ja kylpylää ympäri Suomen ovat olleet mukana toteuttamassa Vesisankarit tapahtumia. Tapahtumissa opetellaan vesillä liikkumisen taitoja monipuolisesti eri vuodenaikoina. Koululaisille suunnattuja, elämyksellisiä Vesisankarit-tapahtumia on järjestetty jo syksystä 2015 lähtien. Vuoden 2018 Vesisankarit -kiertue antaa mahdollisuuden kaikille päästä […]