Länsi-Uudenmaan Pelastuskoirayhdistys ry järjesti elokuussa Pelastuskoiraliiton vuoden 2018 valtakunnallisen ryhmäkatselmuksen eli hälytysryhmien tasontarkastuksen. Reijo Rautauoman säätiö sr on mukana tukemassa tapahtumaa, joka kulkee nimellä ”Kartalla”. Länsi-Uudenmaan Pelastuskoirayhdistys ry on yhdistys, joka kouluttaa pelastuskoiria ohjaajineen erilaisiin pelastustehtäviin, pääasiassa henkilöetsintään. Kyse on päämäärätietoisesta vapaaehtoistoiminnasta, joka tähtää yhteiskunnan virallisten tahojen avustamiseen. Yhdistyksen toimialueena […]
paatoimittaja
Satavuotiaan Suomen kunniaksi järjestettävä Vesisankarit -kiertue starttasi Pudasjärveltä 13.1.2018. Kevään aikana jo yli 70 hallia ja kylpylää ympäri Suomen ovat olleet mukana toteuttamassa Vesisankarit tapahtumia. Tapahtumissa opetellaan vesillä liikkumisen taitoja monipuolisesti eri vuodenaikoina. Koululaisille suunnattuja, elämyksellisiä Vesisankarit-tapahtumia on järjestetty jo syksystä 2015 lähtien. Vuoden 2018 Vesisankarit -kiertue antaa mahdollisuuden kaikille päästä […]
Reijo Rautauoman säätiö tukee Vapaaehtoiset öljyntorjunnassa -hanketta. Yksi hankkeen tavoitteista on kouluttaa vapaaehtoisia viranomaisten tueksi öljy- ja luonnononnettomuustilanteisiin. Hanke pyrkii kehittämään standardoituja toimintamalleja siten, että pelastusviranomaiset tietäisivät nykyistä paremmin mitä tukea he voivat Vapaaehtoiselta pelastuspalvelulta (Vapepa) saada. Ohessa hankesuunnittelija Niki Haaken kirjoitus aiheesta. PELASTUSTIETO BLOGI 17.10.2017 Pyörää keksimässä Niki Haake […]
Reijo Rautauoman säätiö osallistui yhdessä 44 muun suomalaisen säätiön kanssa Vuosisadan rakentajat -haastekilpailun järjestämiseen. Kilpailu oli säätiöiden lahja 100-vuotiaalle Suomelle. Vuoden kestänyt kilpailu päättyi sunnuntaina 1. lokakuuta voittajien julkistukseen. Suomalaiset säätiöt antoivat 100-vuotiaalle Suomelle ikimuistoisen lahjan palkitsemalla viisi nuorten hyvinvointia parantavaa ratkaisua yhteensä 2,45 miljoonalla eurolla. Lue lisää kilpailuista ja […]
Tule mukaan Säätiöpäiville 1.10.2017 klo 11-15 Tervetuloa viettämään säätiöpäivää kanssamme sunnuntaina 1.10.2017 klo 11-15 Helsingin Narinkkatorille. Suomalaiset apurahasäätiöt tukevat tiedettä, taidetta, kulttuuria ja yhteiskunnallisia tarkoituksia lähes puolella miljardilla eurolla vuosittain. Säätiöpäivänä nämä tärkeää työtä tekevät säätiöt esittelevät yleishyödyllistä toimintaansa suurelle yleisölle ympäri Suomea. Helsingin Narinkkatorikka sunnuntaina 1.10 järjestettävässä koko perheen […]
Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 4.7.2017 käsitellään ammattikoulutusta koskevaa uudistusta. Reijo Rautauoman säätiö toimittaa Logistiikan Maailma verkkoainestoa ja haluaa näin osaltaan olla tukemassa käytännönläheisen ja kaikille vapaasti käytössä olevan tiedon ylläpitämistä verkossa. Asiantuntijoiden tuottama ajantasalla oleva tieto logistiikan alasta palvelee niin opettajia, oppilaita kuin työelämässä toimivia. Tutustu Logistiikan Maailmaan. Helsingin Sanomien pääkirjoitus […]